Näin kenkäkeskiviikkona on nyt siis kestotestissä Nike Zoom RivalFly.
Ehkä jatkan kenkäkeskiviikkoja myös tulevaisuudessa, ehkä en.
Only time will tell.
Nyt on RivalFly juoksukengillä juostuna 631 km ja tältä kenkä näyttää. Eli edelleen hyvältä, mutta Zoom-vaimennus on kulunut kengän keskiosan ja päkiän välimaastosta ulkosyrjältä melkoisesti.
Silti huomasin että vaikka kengällä on jo näinkin paljon kilometrejä takana, niin silti sillä on edelleen helppo kiihdytellä väsyneillä jaloillakin lenkin loppukilsa/kilsat tuollaista 3:30/km vauhtia. Monipuolisuus onkin tämän juoksukengän tavaramerkki, se soveltuu aivan kaikkeen. Sillä voi juosta reipasta/kovaa, välivauhteja ja tarvittaessa palauttavankin, jopa pitkät lenkit. Se käy erinomaisesti intervalleihin juuri sen ansiosta että vauhdin lisäys näillä on äärimmäisen helppoa ja kun näillä voi juosta aivan hitaastikin, niin tässä on lähes täydellinen juoksukenkä intervalleihin.
Näillä voi juosta tempot, peruslenkit, kiihtyvät ja vauhtileikittelyihin nämä ovat omiaan, koska näillä on niin helppo lisätä vauhtia. Näillä juoksee jopa helpohkot maasto-osuudet. Tämä onkin kaikista monipuolisin treenikenkä jolla olen ikinä juossut.
Nike Zoom RivalFly on todellakin yksi kaikkien aikojen parhaita treenikenkiä. Painoa sillä on sopivasti eli 240 g ja se itseasiassa tuntuu sitäkin kevyemmältä.
Nike Zoom RivalFly siis vain paranee käytössä, mitä enemmän sillä juoksee. 🙂
RivalFly istuu jalkaan hyvin ja havaitsin että RivalFly toimii niin ohuiden juoksusukkien, kuin kompressiosukkienkin kanssa erinomaisen hyvin.
Nike Zoom RivalFly onkin huippu hyvä meille ammattilaisille suunniteltu treeni/kisakenkä. 🙂
Lopuksi vielä pisteytys.
Ulkonäkö: RivalFly näyttää kesäisen freesiltä ja raikkaalta tuossa vaaleanvihressä. Siis aivan upea design. Niken Swoosh logokin pääsee hyvin esille. Arvosana 10.
Monipuolisuus: Vaikka minulla on takanani kymmenien vuosien kokemus kestävyysjuoksusta, niin harvoin tulee vastaan näin monipuolista juoksukenkää. Sopii eritoten päkiävoittoisesti juoksevalle juoksijalle. Monipuolisuudesta arvosana 10+.
Nopeus/vauhti: RivalFly ei ole tietenkään aivan yhtä nopea kuin joku Zoom Streak LT tai VaporFly Next %. Mutta riittävän nopea intervalleihin ja tempo-juoksuihin. Arvosana 9.
Vaimennus: Paremmin vaimennettu kuin useimmat vauhtikengät, mutta koska hilikuitulaatta puuttuu, niin näillä jalat väsyvät nopeammin kuin vaikkapa Zoom Fly3:lla tai VaporFly Next %:eilla. Vaimennuksesta arvosana 9-.
Käyttömukavuus: RivalFly vaatii totuttelua jos ei osaa juosta sillä oikealla eli päkiävoittoisella juoksutekniikalla, sillä se on melko leveä ja pitkä kärjestä. Näillä juoksee luonnostaan päkiävoittoisesti ja juuri meille forefoot juoksijoille tarkoitettu. Se istuu hyvin jalkaan. Iiltti on Niken tapaan todella ohut, mutta kenkä on melko hyvin pehmustettu sisältä. RivalFly on mukava, mutta ei mikään huippumukava. Jos taas etsii tosi mukavaa kenkää, niin silloin kannattaa valita Brooks Ghost 12. Mutta miinuspuolena se sitten onkin jo selvästi painavampi ja kömpelömpi juosta. Rotaatiossa Brooks Ghost 12 toimii palauttavissa ja pitkiksillä ja RivalFly taas vauhdikkaammilla lenkeillä. Tarvittaessa RivalFlylla voi toki juosta hitaampaakin, sillä tämä juoksukenkä on äärimmäisen monipuolinen. Käyttömukavuudesta arvosana 8,5.
Kestävyys: Näillä tosiaan jo juostuna 631 km ja arvoisin että näillä juoksee vielä ainakin 200 km, ehkä jopa lähemmäs 300 km. Ellei sitten kenkä ala kulumaan yhtäkkiä ihan puhki? Uskallan siis luvata, että RivalFly kestää ainakin reilut 800 km ja tosiaan vain paranee mitä enemmän näillä juoksee. Kun useimmat muiden valmistajien juoksukengät ovat kuluneet pohjista ihan puhki jo tuossa 300 km jälkeen, niin ovathan nämä kestävät. Varsinkin kun kestoarvio on tuossa reilussa 800 kilsassa. Kuuluisa Nike Zoom Pegasus 34 kesti jopa päälle 1500 km ja oli loppuun asti ihan juostava. Ihan siihen asti nämä eivät siis tule yltämään. Mutta 800-900 km tarkoittaa kuitenkin sitä, että tämä juoksukenkä on tavallista kestävämpi. Kestävyydestä RivalFly saa arvosanan 9.
Kokonaisarvosanaksi tulee siten 9+.
Entä onko tästä kisakengäksi? No aivan varmasti ainakin matkoille 5km-10 km. Puolimaratonille ja varsinkin maratonille hiilikuitulaatalla varustetut Nike Zoom Fly3:t tai Nike Zoom Vaporfly Next %:t ovat selvästi paremmat, koska niillä eivät jalat väsy. Mutta RivalFlyt ovat heti niiden jälkeen se seuraavaksi paras valinta kisakengäksi puolimaratonille tai jopa maratonille, sillä onhan näissä selvästi parempi vaimennus kuin vaikkapa nopeissa, mutta selvästi huonommin vaimennetuissa Nike Zoom Streak LT:eissä.
Voinkin suositella Nike Zoom RivalFly kenkää kaikille päkiävoittoisesti juokseville juoksijoille monipuolisuutensa ja kestävyytensä vuoksi.
Tästä juoksukengästä on muuten myös tullut uusi, juuri päivitetty versio ja tuon Nike Zoom RivalFly 2:n aion myös testata aivan lähiaikoina. Ainakaan ulkoisesti ei näyttäisi suurempia muutoksia kenkään tulleen. Olisiko sitten kyse vain pakollisesta päivityksestä (uudet värit ja jotain muuta marginaalista) tälle suositulle vauhtikengälle?
Miksipä sitä jo huippu hyvin toimivaa juoksukengää muuttamaan. 🙂
Loppuun sanoisin, että Nike Zoom RivalFly on yksi Niken onnistuneimpia treenikenkiä koskaan. Se ei ole yhtä kestävä kuin legendaarinen Nike Zoom Pegasus 34, mutta on selvästi vauhdikkaampi ja monipuolisempi. Se on paremmin vaimennettu kuin Zoom Streak LT ja siten soveltuvampi myös tarvittaessa kisoihin. Siinä ei ole hiilikuitulaattaa, mutta ei tarvitsekaan, kysehän on periaatteessa vain treenikengästä, jolla voi tarvittessa vetäistä myös kisankin.
Rotaatiossa RivalFly monipuolisiin vauhtitreeneihin ja Zoom Fly 3 taas tempo-juoksuihin ja vaikka kisoihin. Eli kannattaa hankkia molemmat meidän ammattilaisten suosimat huippukengät.
Viikko 10 oli tosiaan telakkaviikko, eli en kyennyt treenaamaan kuin aivan kevyesti, toissa viikon lauantaina vetotreenissä sattuneen vasemman pohkeen revähdyksen vuoksi.
Jotain pystyin sentään tekemään, mutta käytännössä vasen pohje/jalka oli pelistä poissa. Juoksu oli hidasta, yksijalkaista menoa. Hyvin varoen kaiken tein.
Ja nyt pitemmittä puheitta viikkoyhteenvedon pariin.
Ma: vauhtileikittely 10 km @ 4:37 min/km avg., aika 46:17 min., sis. kaksi kilsan vetoa, 6.: 3:36 ja 10.3:37 min., ilta, Nike Zoom RivalFly + 4 km @ 4:34 min/km avg., aika 18:17 min. Ls aamulla 42.
Ti: Lepo.
Ke: Aamu: 10 km @ 5:28 min/km avg., aika 54:41 min., RivalFly. Ilta: 12,32 km, ensin 8,32 km sis. 11x400m. vedot @ 1:21 min/km avg. (piti varoen näin yksijalkaisena juosta), palautuksena aina 30 sekuntia hölkkää + 4 km @ 4:57 min/km avg. RivalFly.
To: 16,10 km @ 5:05 min/k avg., aika 1:21:48 h., ilta, RivalFly, ls aamulla 45.
Pe: 16,10 km @ 4:43 min/km avg., aika 1:15:57 h., ilta, Nike Zoom Fly3.
La: 12,91 km, ensin 7,91 km sis. 4x1000m. vedot, ekat 3 ihan ok väliin 3:29-3:38 min. ja sitten taas pohje alkoi vaivaamaan ja oli pakko himmaten juosta vika veto. Palautuksena 75 sekuntia hölkkää. Loppuun vielä palauttava 5 km @ 6:07 min/km avg. RivalFly, ilta.
Su: Lepo.
Yhteensä 81:46 km, aika 6:41:44 h.
Enimmäkseen kevyttä, muutama pikkasen reippaampi treeni varoen tehtynä.
Vedonlyöntiasiantuntija ja valmentaja Aleksi Valavuori on hyvin nähnyt mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on pielessä urheilun osalta. Hänen mielestään ne valtion apurahat olisi kohdennettava nimenomaan seurojen juniorityöhön.
Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä. Suomessa olisi tuettava jääkiekko,koripallo ja jalkapalloseurojen juniorityötä enemmän, jotta ne lahjakkaat suomalaiset nuoret kyvyt kehittyisivät edelleen pelaajina ja urheilijoina.
Mutta mitä tehdään molopäiden Suomessa? Maksetaan 20 000 euron suuruisia urheiluapurahoja keskinkertaisille kestävyysjuoksijoille. Niille keskinkertaisuuksille ne sinun ja minun verorahat menevät. Minun ja sinun rahat menevät joidenkin Richardssonin ja Raitasen kisaturistimatkoihin. Vaikka jokainen tietää että nuo kaksi eivät koskaan tuo Suomelle mitään arvokisamenestystä. Sinun ja minun verorahat menevät noita keskinkertaisia kestävyysjuoksijoita tukiessa kuin kankkulan kaivoon. Suomi ei saa niistä mitään hyötyä tai lisäarvoa.
Moisten rahalahjojen antaminen urheilijoille jotka eivät koskaan tule menestymään on äärimmäisen tyhmää ja holtitonta kansan verorahojen käyttöä.
Apurahat pois keskinkertaisilta juoksijoilta ja ne massit jääkiekko,jalkapallo ja koripalloseurojen juniorityöhön. Silloin kansan verorahoille saatasiiin jotain vastinettakin. Sieltä kun kasvaisi uusi Kurri, Selänne, Rask tai Rantanen NHL:ään tähdeksi, tehden jokaisen suomalaisen ylpeäksi. 🙂
Seurojen juniorityö kantaa hedelmää ja tuo vastinetta rahoille, se on nähty. Ei joidenkin yksilölajien urheilijoiden kymmenien tuhansien eurojen apurahat.
Niinhän se on, että Suomessa ei lahjakkuuksia kestävyysjuoksussa ole. Viimeisimmät suomalaiset oikeat juoksijat ovat Lasse Virén ja Janne Holmén. Heidän jälkeensä ei Suomessa oikeita juoksijoita ole ollut.
Kaiken lisäksi valmennustietous on Suomessa täysin alkeellista. Suomalaisista ainoastaan minä ja Janne Holmén olemme perillä kestävyysjuoksuvalmennuksesta.
Kun ei niitä lahjakkuuksia ole ja valmennuskin on vain kahden ihmisen varassa, muut valmentajat ovat pilipalipellejä, niin Suomi jää pysyvästi kestävyysjuoksun kääpiömaaksi.
Kaikista älyttömintä kuitenkin on kuitenkin maksaa suuria urheiluapurahoja keskinkertaisille juoksijoille. Niitä sinun ja minun verorahoja. Kestävyysjuoksijat ovat minulla ja sinulla töissä, me maksamme heille palkan, me olemme heidän pomojaan. Ja näille keskinkertaisille juoksijoille kuten Richardssonille ja Raitaselle sanon että SAATTE POTKUT. Ette ansaitse millään muotoa apurahoja, olette suoriutuneet huonosti ja ei teitä jaksa katsella. Saatte kenkää, hyvästi.
Kirjoittaja on kestävyysjuoksun ammattilainen, moni kymmenvuotisen uran juoksun parissa tehnyt ja kansainvälisesti arvostetuin suomalainen kestävyysjuoksun asiantuntija.
Otsikkohan sen totuuden sanoo. Jos treenaa pakkomielteenomaisesti hullun kiilto silmissä sen 131-200km/vko (tai jopa enemmän), niin kertoo se, että kyseinen juoksija ei silloin ymmärrä kestävyysjuoksusta ja kestävyysjuoksuharjoittelusta yhtikäs mitään.
Sillä kun ei tiedä mitkä harjoitukset kehittävät parhaiten, niin sellainen tyhmä/tietämätön juoksija mättää vain menemään niitä kilsoja toisensa perään vailla mitään järkeä. Juoksusta tulee pakkomielteenomaista pakkopullaa, jalat jumittuvat, vauhdit puuroutuvat, ylikunto koittaa ja kehitys pysähtyy tykkänään.
Kestävyysjuoksusta tietävät taas treenaavat vain sen verran kuin tarvitsee, periaatteella treenaa vain hyvin palautuneena ja jokaisen harjoituksen täytyy täyttää tarkoituksensa. Minä ja muut järkevät juoksijat välttävät siten ylikunnon ja pääsevät äkkiä hyvään juoksukuntoon.
Kun tietää kuinka kannattaa treenata, mitä harjoituksia tehdä, niin silloin riittävät ne järkevät määrät. 80-110km/vko kympin juoksijalle ja puolimaratoonarille ja 100-130km/vko maratoonarille.
Ylitreenaavat juoksijat taas eivät tiedä mitä tekevät, palvovat vain tyhmästi määrää, kun eivät tiedä kuinka treenata. Paljastavat siten tyhmyytensä tietämättömyytensä ylitreenaamalla.
Järkevllle, fiksuille juoksijoille jotka tietävät kuinka treenata riittää se sopiva/järkevä määrä. Asiantuntijoiden ei tarvitse ”mättää turhia kilsoja”, vaan me juoksemme mieluummin kehittäviä harjoituksia. 🙂
Ensin muutama sananen minusta itsestäni. Omaan jo kymmeninen vuosien kokemuksen ja tietämyksen kestävyysjuoksusta, niin juoksijana kuin valmentajanakin. Itse kilpailin nuorempana ennen muuta matkoilla 800m ja 1500m.
Tunnen myös henkilökohtaisesti monia suuria, international tai elite-tason afrikkalaisia juoksijoita. Minua pidetäänkin kansainvälisesti Suomen parhaimpana asiantuntijana kestävyysjuoksussa. 🙂
Mutta nyt asiaan. Tällä kertaa aiheena siis ylitreenaaminen. Putosin myös itse joskus maratonille ja puolimaratonille treenatessani tuohon ylitreenaamisen sudenkuoppaan. Mutta kehityskelpoisena tyyppinä opin siitä. Ja ymmärsin että on järkevämpää treenata vähemmän ja fiksummin, koska se johtaa parempiin, toki oman lahjakkuuden määrittämiin tuloksiin.
Kestävyysjuoksussahan menestyvät lahjakkaimmat, treenaamalla voi hieman tuloksiaan pyrkiä parantamaan. Mutta treenaamisen onnistumiseenkin vaikuttaa lahjakkuus. Lahjakkuus sisältää mm. synnynnäisen hyvä hapenottokyky ja sen miten hyvän synnynnäisen harjoitusvasteen omaa. Eli lahjakas juoksija saa treeneistä enemmän irti. Nämä lahjakkaammat juoksijat eivät tiedä kestävyysjuoksusta välttämättä juuri mitään, heillä vain sattuu olemaan hyvä synnynnäinen hapenottokyky ja erinomainen synnynnäinen harjoitusvaste jonka ansiosta vähäinenkin määrä tehotreenejä johtaa äkkiä hyviin tuloksiin. Jos siis joku sanoo juosseensa vaikkapa maratonin kansallisesti hyvään aikaan ja lisää perään että hänen treenitapansa on ainoa oikea ja että hän on guru, niin se aiheuttaa minussa vain naurunremahduksen. Silloin tiedän että tyyppi hölmöläinen. Tiedän näet että korostamalla tuloksiaan ja itseään jonain guruna, hän paljastaa että ei tiedä mitään kestävyysjuoksusta, kunhan nyt vain sattuu olemaan synnynnäisesti lahjakas kestävyysjuoksussa.
Itsekin juoksin maratonille ja puolimaratonille harjoitellessani joskus järjettömiä määräviikkoja, tyyliin 150 tai 171 km/viikko. Mutta tosiaan tulin järkiini, kun huomasin tulosteni vain huononevan ja huonovan. Jouduin ylikuntoon ja jalkani jumittivat niin että jokainen lenkki oli tuskaa. Vähensin määrää ja kas kummaa, ennätyksiä alkoi ropista niin matkalla kuin matkalla. 🙂
Määränpalvonta on yleistä myös hölmöläisten keskuudessa Juoksufoorumilla. Siellä on kyse ns. ”I want to believe” ilmiöstä, sillä siellä ne urpot vertailevat kilvan sitä kuka on ylitreenannut eniten ja palvovat lahjakasta juoksijaa jonka dogma on ”juokse aina vaan enemmän ja enemmän ja enemmän, niin tulokset paranee, niin minullakin”. Tyyppihän valehtelee niin että korvat heiluvat. Sillä kyseinen juoksija on vain synnynnäisesti lahjakas joka omaa myös synnynnäisen hyvän harjoitusvasteen. Hän on niitä suomalaiseen juoksumaailmaan pesiytyneitä huijareita ja kusettajia, ällöttävä nilviäinen. Mutta kyseinen nilviäinen saa luitenkin treeneistä enemmän irti kuin ihan tavalliset pottoset. Juoksi 800m alle 2 minuutin vain muutaman treenikerran jälkeen, niin se synnynnäinen hyvä hapenottokyky ja erinomainen harjoitusvaste toimii. Mutta hieman yksinkertaiset juoksufoorumilaiset haluavat uskoa että heilläkin tulokset paranee kun vaan juoksevat aina vaan enemmän ja enemmän.
Mutta arvoisat Juoksufoorumin molopäät ja taliaivot, ei se niin mene. Kestävyysjuoksussa niitä hyviä (kansalllisesti tai kansainvälisesti) tuloksia tekevät lahjakkaat juoksijat omien hyvien geeniensä ansiosta. Ja sillä ei ole mitään tekemistä treenin kanssa. Ylitreenaaminen johtaa vain ylikuntoon ja tuloskehityksen pysähtymiseen, poikkeuksetta.
Määrän vähentäminen järkeväksi sen sijaan tuo tuloksia aina. Maailman arvostetuin juoksulehti Runners World on tehnyt ylitreenaamisesta eli määränpalvonnasta useitakin juttuja. Ja tässä esimerkkinä keski-ikäinen mies joka juoksi aina 100 mailia (161 km) viikossa, ei palautunut kunnolla koskaan, joutui ylikuntoon, ja tulokset vain huononivat (kuten minullakin), mies räjähti lopulta treenin jälkeen puolisolleenkin (älytön treenimäärä huononsi elämänlaatua). Onneksi hänellä oli fiksu valmentaja. Valmentaja tiputti määrän puoleen, eli 50 mailiin (80 km) viikossa, Jason treenasi niin ja juoksi freeseillä jaloilla lopulta puolimaratonin aikaan 1:12 h.: parempiin tuloksiin määrää vähentämällä
Juoksijan kannattaakin ajatella niin, että jokaisella treenillä on tarkoituksensa
Ja mennä lenkille vain hyvin palautuneena.
Eikä mättää määrää hullun kiilto silmissä. Joku 143 tai 150 km viikossa kertoo juuri siitä määrän palvonnasta ja että treeni menee ihan metsään. Ei mikään ihme että sellainen juoksija ei usko edes itse niihin omiin mahdollisuuksiinsa edes sillä rakkaimmalla matkallaan, maratonilla.
Miksi siis pilata ja sabotoida omat mahdollisuutensa ylitreenaamalla ja määrää palvomalla?
Kun sellainen 80 km/vko toimii huomattavasti paremmin ja kun puolimaratonilla niin treenaava juoksee sen 1:12 h., niin sehän ennustaa maratonille aikaa 2:31 h. Järkevämpää, eikö totta?
Minuthan tiedetään yleisesti aivan uskomattoman kovaksi Nicolas Cagen ihailijaksi. 🙂 Tämä Oscar-palkittu näyttelijähän on kaikkien aikojen paras luonne/toimintanäyttelijä. No, nyt löysin paitsi ihanat Nicolas Cagen kasvoilla varustetut treenihousut, niin myös muuta Nicolas Cage kamaa.
Sanoinkin puolisolleni, että ostan koko perheelleni Nicolas Cagen kasvoilla koristetut treenihousut, vaikka salille tai rentoon illanviettoon: 
Yksi valituksen aihe kyllä löytyy. Nimittäin se, että Nicolas on viimeisimmissä leffoissaan hyvin usein tullut tapetuksi ihan elokuvan lopussa. Niin kävi Tokarevissa (nähnyt sen 3 kertaa) ja myös viimeksi näkemäni ja muuten hyvän Running with the Devil elokuvan lopussa. Siis miksi ihmeessä Nicolas täytyy tappaa aina leffan lopussa? Näin hardcore tason Nicolas Cage fanina en kerta kaikkiaan voi hyväksyä sellaista. Älkää nyt arvoisat ohjaajat ja käsikirjoittajat enää ikinä tehkö sellaista elokuvaa jossa Nic kuolee elokuvan lopussa.
Hän ansaitsee paremman lopun leffoissaan.
Lauantaina oli karkauspäivä ja olihan sitä silloinkin lenkki tehtävä.
Jälkeenpäin sain muuten Garmin Connectista uuden ja kerrassaan upean Karkaa Tiehesi merkinkin sen kunniaksi että tein ja tallensin juoksun karkauspäivänä. 🙂 Seuraava mahdollisuushan olisi ollut vasta 4 vuoden kuluttua.
Tässäkin uusi jo jonkin aikaa käytössä ollut ominaisuus joka on tarjolla vain Garmin juoksukellojen käyttäjille, meille ammattilaisille.
Nyt itse pääasiaan, lenkkiin.
Ensin hiemn taustaa. Takana oli jo melkoisen kova treeniviikko. Esim. tiistaina intervallit 4x2000m. ja torstaina 2×5 km. ja lisäksi perjantaina voimatreeniä salilla, sis. mm. päkiöillenousuja 8 sarjaa. Lauantaina olisi kuitenkin vuorossa taas 10x1000m. ja tietenkin 75 sekunnin hölkkäpalautuksilla.
Jalkoihin Nike Zoom RivalFlyt ja Niken lyhyet vihreänkeltaiset juoksusukat. Tuulista taas oli, mutta silti päätin tehdä vedot pitkällä asfalttisuoralla. Se on tuulille altis, tuulensuojaa ei siellä ole, mutta ei toisaalta ole käännöksiä juostavana ihan jatkuvasti. Alkuun juoksin 2,5 km alkuverkkaa.
Sitten vetoharjoitukseen. Vaikeaa oli alusta asti, mutta silti 3 ekaa vetoa kulkivat joten kuten. Neljännellä vedolla eteen ilmestyi selkä edellä 4 pojan jengi jotka kulkivat rinnakkain ja ohitukseen ei tilaa jäänyt. Eivät tuntuneet tajuavan että juoksija on tulossa takaa päin, useinhan juoksija tulee edestä päin ja silloin ehtii levittää ajoissa. Nyt kuitenkin juoksija tuli yllättäin takaapäin.
Hiljensin vauhtia ja pyysin hieman tilaa päästäkseni ohitse. Toki pojat sitten antoivatkin tilaa ohitukseen. Kiihdytin taas, mutat tietenkin veto jäi hieman edellisiä hitaammaksi. Viidennellä vedolla alkoivat sitten pahat ongelmat. Jo alusta veto tuntui hankalalta ja vedon lopussa vasen pohje kramppasi pahasti. Jouduinkin panemaan ihan hölkäksi, mutta sain juostua vedon loppuun. Päätin vielä yrittää kuudetta vetoa. Ehkä pohje palautuisi 75 sekunnin hölkän aikana?
Painajaismainen kuudes veto alkoi. Kiihdytin hölkästä kunnon vauhtiin ja naps, vasen pohje revähti. Siihen päättyi se vetoharjoitus. Hieroin hetken pohjettani ja kävelin sitten lähimmän tolpan luo ja aloin venyttelemään pohjetta. Venyttelin pohkeet kunnolla ja kävelin sitten kotiin.
Lauantaina siis. 5x1000m. ja kuudennella vedolla vasen pohje sanoi poks.
Kun nyt näin asiantuntijana analysoin tuota, että miksi vasen pohkeeni revähti?
Yksi syy on se, että olen fyysisesti sellainen että jalkani eivät kestä kovin hyvin treeniä, vaan tavallista helpommin tulee näitä loukkaantumisia. Jalkani hajoavat helposti ja sitten kutsuu telakka. Niitä ei siis voi ihan välttääkään.
Suuria syitä ovat myös ammattimaisen kova harjoitusohjelma, perjantain voimatreeni salilla ja äärimmäisen tuulinen sää. Tuulisella ilmalla jalat kramppaavat ja jopa revähtävät helposti. Tämä yhdistelmä aiheutti siis lopulta revähdyksen.
Hyvin tuulisella säällä kannattaakin vedot tehdä kenttää tai vaikka korttelia kiertäen, kuin tuulille alttiilla suoralla. Tietysti kisassakin voi olla hyvinkin tuulinen sää ja siten tuulisella suoralla voi ”karaista” itsensä kestämään sitä. Kuitenkin sen riskit ja haitat ovat hyötyjä suuremmat, kuten nyt karkauspäivän vetotreenini osoitti. Vedot siis niin että tuulen vaikutus on mahdollisimman vähäinen, mutta ei matolla, sillä mattotulokset eivät ole mitenkään verrattavissa ulkona tai hallissa tehtävään treeniin. Vetotreeni kannattaakin tehdä joko kenttää tai korttelia kiertäen, niin välttyy ainakin suurimmaksi osaksi vastatuulelta. Vastatuuli paitsi hidastaa juoksua, niin myls aiheuttaa kramppeja ja jopa lauantaina kokemiani revähdyksiä helposti.
Nyt olen siis telakalla ja yritän kuntouttaa jotenkin tuon vasemman pohkeeni. Se alkoi jo lauantaina kun lenkiltä tultuani rullailin pohkeet ja takareidet pitkään ja huolellisesti.
Sikäli tietenkin harmi, kun olin jo tammikuun lopulla 17 ja rapiat kunnossa vitosella. Aloitin ihan rapakunnosta ja pääsin neljässä viikossa siihen kuntoon.
Näitä loukkaantumisia tietenkin tulee ja ammattilaisen olen jo niihin tottunut ja suhtaudun telakkaan ihan tyynesti. Nousuun taas kunhan telakalta pääsen. Mutta sanomattakin on selvää, että yhä kovempaan iskuun pääseminen on hitaampaa, se kestää kauemmin jos ja kun telakka tai influenssa (joulukuussa 8 peräkkäistä päivää juoksematta influenssan vuoksi) estää harjoittelun.
Nyt siis vuorossa vasemman pohkeen kuntoutusta ja telakalta päästyäni kovaa treeniä jotta voi sitten käydä vitosen, kympin ja puokin enkkojen kimppuun taas uudella tarmolla. 🙂
Sunnuntaina ehdin muuten jo käydä salilla tekemässä olkapäätreenin. Sis. mm. olkapääpunnerrusta 10 sarjaa. Sitä kannattaa tehdä jos haluaa seksikkäät olkapäät.
jodlaajanblogi 